Isäni Veijo taltioi kameroillaan perheemme ainutkertaisia elämänvaihteita lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Se, millaisia kamerat kulloinkin olivat, on ollut sivuseikka, niillä on kuvattu, joihin kulloinkin on ollut varaa. Isä oli sukurakas ja seurallinen ihminen. Yksi hänen suurista rakkauksistaan oli Enontekiön Lappi, joka lumosi Veijon hänen ollessaan parikymppinen; yhteydet saamelaisiin ystäviin säilyivät läpi elämän.
Tällä hetkellä istun huoneessa, johon on koottu sukumme vanhoja kuvia, vanhimmat 1800-luvun loppupuolelta, isän ottamat valokuvat, ne valokuvien negatiivit, jotka ovat tallella, jonkin verran isän ottamia dioja, kaitafilmikeloja, lähinnä omaa perhettäni koskevia VHS-kasetteja... Myös paperista arkistoaineistoa täältä löytyy. Voisin vaikka tehdä sukukirjan, mutta olen luvannut sisaruksilleni, että taltioin parhaani mukaan isänperinnön. Suunnittelin tekeväni sen kuvaamalla kuvia, skannaamalla, ja jos jostain löydän reprojalustan, ehkäpä sitä aluna käyttäen. Dioja ja kinokoon negoja varten minulla on diakopiointilaite, jota luultavasti käytän siinä hommassa. Saapi nähdä, mitä tapahtuu, kun ryhdyn 6x6 sentin negatiivien käsittelyyn.
Kotona viihtyvänä ihmisenä olen suunnitellut tekeväni tallennustyötä kotona, siinä mitassa kuin se on mahdollista. Kirjastotkin tarjoavat fasiliteetteja tällaiseen urakkaan, joten katsotaan nyt sitten.
Rahan meno tässä mietityttää. Olisi mukava tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Joka tapauksessa pyrin pitämään kustannukset kurissa.
Tervetuloa seuraani. Luvassa on raportointia tältä mielenkiintoiselta matkalta, vinkkejä tietolähteille, hienoja kuvia ja vuorovaikutuksta, ainakin toivon tätä kaikkea.